Kailamedin tahtotila ja tehtävä on, että mahdollisimman moni meistä voi elää itsenäistä, omatoimista elämää tasavertaisena muiden kanssa – riippumatta esimerkiksi heikentyneestä fyysisestä kunnosta, erilaisista liikuntarajoitteista tai sairauksista.
Yksi innoittajistamme on Salme Niemi, joka sairasti lapsena polion ja ryhtyi jo varhain ratkomaan arkipäivän pieniä suuria haasteita kekseliäiden ratkaisujen avulla. Kuinka päästä lattialta ylös tuolille jalkoja ja käsivoimia käyttämättä? Istumalla kahden kirjapinkan päällä ja pinoamalla kumpaakin kirjapinkkaa korkeammaksi vuoron perään kirja kerrallaan. Muita apuvälineitä ei ollut, tai avustajaa, ja tästä puolelta toiselle kirjapinon päällä keinumisesta syntyi ajatus, että saman voisi tehdä apuvälineellä, jossa kirjojen tilalla olisi parempi ratkaisu. Ajatus oli siemen Kailamedin ensimmäiselle tuotteelle.
Kailamed haluaa ratkaista edellä kerrotun kaltaisia arkipäivän ongelmia uudenlaisilla tuotteilla. Tuotteidemme perimmäinen tarkoitus on edistää ihmisen itsemääräämisoikeutta, itsenäisyyttä ja sitä, että voimme olla muista riippumattomia tilanteissa, joissa se ei usein muuten muuten olisi mahdollista.
Tavoitteenamme on tukea myös omaishoitajia ja hoivatyötä. Auttajaa vaativien nostotilanteiden vähentyminen edesauttaa nykyisten resurssien riittävyyttä ja kohdentamista paremmin.
Kiinnostuitko yrityksestämme?
Ota yhteyttä tiimiimme tai lähetä viesti alla olevalla lomakkeella.